New York on paljon muutakin kuin aiemmassa postauksessa
esittelemäni Empire State Building. Se on niin paljon muuta!
Tässä postauksessa kerron teille nähtävyyksistä, joissa me
ehdimme käydä, ja jotka miellän nähtävyyksiksi. Kun tarkemmin ajattelee,
melkein kaiken mitä on matkalla nähnyt, menisi tähän kategoriaan, mutta
rajataan nyt aluetta kuitenkin hieman pienemmäksi ja puhutaan vaikka niistä
kuuluisimmista nähtävyyksistä, joita voit katsella ilmaiseksi.
Brooklyn bridge
Ah, niin ihana ja ikoninen silta jota pitkin pääset
kätevästi Manhattanilta Brooklyniin, ja takaisin. Tämä silta oli omalla
nähtävyyksien listallani ensimmäisten kohteiden joukossa. Silta on tuttu
elokuvista ja TV-sarjoista, ja se on ehdottomasti koettava, kun New Yorkiin
asti matkustaa.
Olin kuvitellut mielessäni, että menemme sillalle heti aamusta, jolloin ihmisiä
ei ole vielä paljon paikalla. No, minun matkoillani harvoin mikään menee niin kuin
olen suunnitellut. Olimme siis sillalla keskellä sumuista ja viileää päivää,
jolloin kiireisiä ihmisiä ja hitaita turisteja kulki sillalla todella paljon.
Moni turisti kulki selfie-tikut käsissään tukkimassa
liikennettä, kulkemassa väärällä kaistalla, tai seisomassa penkkien päällä,
niin että ei Manhattanin siluettia saanut kuvattua ilman että siellä jonkun
vieraan ihmisen nassu tunkeutui omaan kuvaan.
Vaikka ihmisiä oli paljon, ja hyvän kuvakulman löytäminen ilman vieraita
naamoja oli haasteellista, olen silti erittäin onnellinen, että kävin
kulkemassa sillalla.
Meidän reitti kulki metrolla Brooklyniin, ja sieltä kävellen Brooklyn bridgeä
takaisin Manhattanille.
Seuraavalla kerralla otan suunnan sillalle oikeasti heti
aamulla, kun pystyn vielä käyttämään aikaeroa hyväkseni!
Rockefeller centerin
joulukuusi
Tämä oli koettava kun kerran jouluna on matkalla. Tämä
nähtävyys on myös tuttu elokuvista, niin kuin taitaa olla kaikki muukin josta
tulen tässä postauksessa kirjoittamaan.
Jättiläiskuusi ja luistelurata Rockefeller centerissä oli
myös muiden kanssaihmisten mieleen, sillä varsinkin ilta-aikaan, paikka täyttyi
ihmisistä, ja lähelle kuusta oli mahdotonta päästä. No, oli siellä päivälläkin
paljon ihmisiä, jolloin oli myös vaikeaa päästä lähelle, mutta ei kuitenkaan
mahdotonta.
Tämä on siis ehdoton nähtävyys, jossa kannattaa vierailla
joulunaikaan, jos on ihmismäärään uskominen. Luistelijoita ei kuitenkaan ollut
montaa (siis silloin päivällä kun pääsin lähelle katsomaan), vaan enemmän oli
fiilistelijöitä ja turisteja kamerat kaulassa.
Täällä oli kyllä aivan oma tunnelma, joka varsinkin illalla, jouluvalojen
loisteessa. Suosittelen nähtävyyttä, jos et säikähdä suuria ihmismassoja!
Onhan Rockefeller Center käymisen arvoinen nähtävyys myös jouluajan
ulkopuolella. Center koostuu 14 pilvenpiirtäjästä, ja täältä löydät esimerkiksi
Radio City Music Hall – teatterin, joka on kuuluisa nähtävyys myös.
Valitettavasti me emme ehtineet käydä Radio City Music Hall- teatterissa, mutta
se jääköön jälleen seuraavaan kertaan.
Times square
Tämä suurien valotaulujen ympäröimä alue on saanut nimensä
New York Times –lehden mukaan, koska sen pääkonttori sijaitsi ennen siellä.
Vaikka konttori muutti, niin Times Squaren nimi pysyi ennallaan.
Tällä alueella
parveilee turisteja, ja olen kuullut paikallisten kiertävän tämän paikan niin
kaukaa kuin mahdollista. Times Square on paikka, jossa kaikki maksaa enemmän
kuin vähän kauempana. Samat matkamuistokrääsät, joita myydään ympäri
Manhattania, maksavat kaikkein eniten juuri Times Squarella, sillä tällä
alueella on käy varmasti suurin osa turisteista. Markkinat ovat hyvät, siis
juurikin myyjän näkökulmasta! No, sorruin itsekin ostamaan muutaman tuliaisen
juuri tuolta alueelta. Jälkeenpäin voisin todeta sen olleen virhe!
Times
Squarella esiintyy erilaisia hahmoja ja katutaiteilijoita. Omassa skeptisessä
mielessäni kävi myös taskuvarkaiden olemassaolo, juuri sillä hetkellä kun jäät
katsomaan katutaidetta.
Ymmärrän hyvin miksi paikalliset eivät kovin mielellään juuri täällä vietä
aikaansa, sillä itsekin pyrin muutaman päivän jälkeen välttämään Times Squaren
aluetta.
Tänne kannattaa tulla ihan tämän paikan vuoksi, mutta jos olet
läpikulkumatkalla, kierrä!
Vapaudenpatsas, Staten
Island Ferryltä katsottuna
Olin pettynyt vapaudenpatsaaseen. Se kuvataan aina suurena
ja mahtavana patsaana, jolla on oma saari. No, onhan tämä totta, mutta olin
kuvitellut sen vielä suuremmaksi ja mahtavammaksi, ja lopulta se näytti
ensisilmäyksellä pieneltä rusinalta, kun tarkastelin sitä Battery Parkista
käsin. Emme käyneet itse saarella kertaakaan, mutta kävimme muutamalla
risteilyllä, jotka kävivät lähellä saarta, joista sain kuvattua patsasta.
Kävimme myös Staten Island Ferryllä, josta on hyvät näkymät
patsaalle. Tämä Staten Islandin lautta on myös eräänlainen nähtävyys, ainakin
Sinkkuelämää –sarjan faneille. Itselle tulee lautasta mieleen jakso, jossa
Charlotte huutelee humalassa, että tämä on vuosi jolloin hän menee naimisiin.
Hulvattoman hauska jakso!
Onhan se kaunis patsas, sitä en kiellä, mutta se mielikuva joka siitä on
rakentunut, oli todellisuudessa sitten jotain aivan muuta. Voi olla että
kokemus olisi erilainen jos kävisi vierailulla patsaan sisäosissa, tai aivan
sen juurella, mutta koimme riittäväksi nämä kolme kertaa, jotka näimme
vapaudenpatsaan erilaisista aluksista käsin.
One Word Trade Center
Ilmaisena kohteena tässä on rakennus itsessään, sekä 9/11
muistoaltaat, jatka ovat vanhojen kaksoistornien paikalla, muistona iskuissa
menehtyneistä. Muistoaltaat ovat neliönmuotoiset syvät altaat, joissa vesi
laskee altaan keskelle syvennykseen. Altaita kiertää reunus, jossa on
menehtyneiden nimet kuvioituna. Paikka vetää hiljaiseksi!
One World Trade Centerissä on myös näköalatasanne, joka on maksullinen. Siinä
vaiheessa päivää kun tulimme paikalle, oli sen päivän liput jo myyty loppuun,
mutta se ei haitannut, sillä emme varsinaisesti tulleet paikalle sen vuoksi.
Suosittelen todella vierailemaan näillä muistoaltailla!
Muita kohteita joita
kannattaa käydä katsomassa:
- - Flat iron building, rakennus joka muistuttaa
ulkonäöltään silitysrautaa
- - Wall Street, joka on lyhyt katu ja
finanssielämän keskus
- - Wall Street bull, taideteos, härkä, joka on
tiputettu aikoinaan Wall streetille salaa keskellä yötä. Nykyään teos on hyvällä
paikalla, jossa se ei häiritse liikennettä. Paikalla pyörii jatkuvasti monta
kymmentä turistia kuvauttamassa itseään koskettelemassa härän kiveksiä. Outoa!
(No, taidettiin mekin siellä käydä..)
- - Chrysler building, josta kirjoitin jo aiemmin,
kotikadun esittelyssä
- - Grand Central Terminal, josta kirjoitin myös
samaisessa kotikadun esittelyssä, ja kirjoitukseen pääset
tästä.
Kuuluuko näistä kohteista jokin sinun listallesi?
Muita aiheeseen liittyviä postauksia
Osa 1