sunnuntai 28. elokuuta 2016

Blogin nimi tulee vaihtumaan!

Blogissa alkaa siivous.

Olen jo hetken pyöritellyt mielessäni ajatusta blogin nimen vaihtamisesta. SalmiakkiSade on nimi joka vain tuli mieleeni, kun pohdin asioita joista pidän. Pidän salmiakista, ja pidän sateesta, joten siitä syntyi SalmiakkiSade. Tämä nimi ei nyt enää mielestäni ole hyvä, ja haluan jotain muuta.

Uusi nimi vielä vähän hakee paikkaansa, mutta tulee sisältämään nimeni.
Blogin osoite tulee myös muuttumaan myöhemmin!

Vanhat linkit blogiin eivät enää muutoksen jälkeen toimi!

Blogin Facebook-sivu tulee vaihtamaan nimeä pienellä viiveellä, jotta ehdit löytää uudistuneen blogin ja toimivan linkin sitä kautta. Liity seuraajaksi.

Toinen kanava seurata muutoksia on instagram, jonne päivitän uuden osoitteen heti kun se on ajankohtaista.

Toivottavasti palaat lukemaan blogia, vaikka nimi muuttuu! <3 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

New York, osa 3, kulkuvälineitä

Jatkan matkakertomusta nyt aihealueittain, sillä se on varmasti helpompaa niille lukijoille, jotka suunnittelevat matkaa Manhattanille. Tässä osassa käsittelen oman kokemukseni pohjalta hyviä tapoja liikkua Manhattanilla ja tutustua ympäristöön. Toivottavasti näistä on apua.

Meillä oli ennakkoon ostetut hop on hop off – bussiliput, jotka olivat voimassa kaksi vuorokautta ensimmäisestä käyttökerrasta. Näitä lippuja voi ostaa myös vain yhdelle päivälle, tai vaihtoehtoisesti kolmelle päivälle. Bussilippu on voimassa aina tasan 24h, 48h tai 72h!

Kyseessä on siis kaksikerroksinen turistibussi, joka kiertää omaa reittiään, ja voit hypätä kyydistä millä pysäkillä haluat, käydä tutustumassa kohteisiin, ja hypätä taas seuraavan bussin saapuessa kyytiin. Bussissa on mukana opas, joka jakaa bussiin saapuville nappikuulokkeet, jotka kytketään bussin seinässä olevaan pistokkeeseen, ja näin kuullaan oppaan kertomuksia ja huomionarvoisia vinkkejä. Kyseessä ei ole mitään kuivaa jutustelua, vaan jokainen opas toi mukaan omaa persoonaansa. Suurin osa oppaista oli hervottoman hauskoja, mutta oli siellä muutama vähemmänkin hauska joukossa.



Kiersimme kaksi päivää näillä busseilla heti matkan alussa, joka oli todella hyvä vaihtoehto. Saimme bussissa tietää monia vinkkejä tuleville matkapäiville ja liikkuminen kaupungissa tuntui huomattavasti helpommalta, kun oli paikkoja nähnyt jo bussimatkalla. Siellä oli myös niin hauskaa, että suosittelen kaikille, ja varsinkin ensimmäistä matkaa suunnitteleville.

Bussissa matkustetaan siis siellä ylimmässä kerroksessa. Toisissa busseissa, vain muutama ensimmäinen penkkirivi oli katettu, muuten katto oli avoin ja toisissa busseissa taas koko katto oli läpinäkyvää, mutta kolhiintunutta muovia. Vain ihan takaosa oli auki! Tietysti kun häärin kamerani kanssa, halusin paikalle josta olisi mahdollisimman hyvä kuvata, ja näissä kokonaan katetuissa busseissa paras paikka on siellä ihan perällä. Kuvaaminen onnistuu kyllä vain taaksepäin.

Reittejä on erilaisia, bussiyhtiöitä monia, mutta bussiyhtiö jonka me valitsimme, tarjosi seuraavat reitit:

  • Downtown - reitti
  • Uptown - reitti
  • Brooklyn-kierros
  • Harlem ja Bronx –kierros
  • Ilta-ajelu (kun olimme matkalla joulunaikaan, ilta-ajelulla kävimme katsomassa näyttäviä jouluikkunoita)
  • Maisemaristeily


Huomioitavaa! Varaa mukaan pieniä seteleitä sillä busseissa kerätään asiakkaiden lähtiessä tippiä. Tippi ei ole pakollinen, mutta näiden ihmisten palkka koostuu suurimmaksi osaksi päivän tipeistä! Jos tippikulttuuri on mielestäsi ahdistavaa, silloin tämä ei ole sinun matkakohteesi, sillä tippiä annetaan aina kun saat palvelua!

Toinen huomio! Bussit ovat siis avoimia, joten kylmällä ilmalla siellä on todella kylmä. Toisena iltana olimme jo viisaampia, ja kävimme ostamassa lämpimän peiton jalkojen päälle ilta-ajelua varten. Talviajeluilla, varsinkin illalla, suosittelen peitettä lämpimästi!

Näihin viiteen bussireittiin ja yhteen risteilyyn saimme helposti kulumaan kaksi vuorokautta, ja tutuimme varmasti kohteeseen paremmin kuin olisimme omatoimisesti tutustuneet samassa ajassa.



Seuraavina päivinä kävelimme paljon. Uudessa ympäristössä käveleminen ei tunnu yhtään uuvuttavalle. Matka joka kotiympäristössä tuntuu todella pitkälle kävelymatkalle, tuntuu New Yorkin maisemissa nopealle, ja mukavalle, jonka kävelee oikein mielellään.  Me lähdimme monta kertaa kävelemään ilman varsinaista päämäärää. Tällä taktiikalla voi löytää ihania ruokapaikkoja, tai kauppoja, joita ei matkasuunnitelmaan ollut kirjattu.



Kävelyn lisäksi otimme haltuun metromatkustamisen. Suosittelen! Metroon voi ostaa lipun automaatista, joita on jokaisella metroasemalla. Maksu hoituu joko käteisellä, tai luottokortilla. Lipputyyppejä on kertalippu, ladattava kortti johon voit ladata haluamasi rahamäärän tai 7 päivän Unlimited ride metrocard, jolla voit matkustaa 7 päivän ajan niin paljon kuin haluat.

Metrokortti jolle ladataan tietty rahasumma, tulee halvemmaksi kuin kertalippujen käyttö, joten jos matkustat metrolla enemmän kuin yhden matkan, kannattaa hankkia tuo kortti. Ladattavaa korttia voi käyttää useampi henkilö. Jos ette halua ostaa montaa korttia, voi ihan hyvin matkustaa metrolla niin, että kun ensimmäinen henkilö on mennyt portista sisään, ojentaa hän lipun seuraavalle, ja niin edelleen. 7 päivän rajattomalla lipulla näin ei kuitenkaan voi toimia!

Metrolla kulkeminen on melko helppoa, sitä ei kannata pelätä! Jos olet käyttänyt metroja aiemmin jossakin muussa maassa, osaat varmasti toimia myös täällä. Metromatkustajana sinun kannattaa hankkia taskuun hyvä metrokartta, jolloin voit nopeasti katsoa seuraavan reittisi. Karttoja löytää useilta metroasemilta.




Metroasemat ovat melko nuhjuisia ja synkkiä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Älä säikähdä asemien ulkonäköä!

Jos käytät metroa ensimmäistä kertaa, suunnittele reitti (metrolinjat ja suunnat), ja jos kuitenkin löydät itsesi väärästä paikasta, naura asialle ja kokeile uudelleen. Eksymiset ja seikkailut kuuluvat lomailuun ja matkustamiseen!

New Yorkin metrot kulkevat läpi yön, mutta turvallisin tapa kulkea yöllä on kuuluisat keltaiset taksit. Taksilla matkustaminen on New Yorkissa halvempaa kuin Suomessa.

Me käytimme taksia vain matkoihin lentokentältä hotellille, ja hotellilta lentokentälle, joten suurta kokemusta näistä keltaisista takseista en vielä saanut kerrytettyä. Ehkä sitten seuraavalla kerralla ;)



Muut aiheeseen liittyvät kirjoitukset:

Koetko metromatkustamisen pelottavaksi?
Oletko matkustanut New Yorkin metrolla? Oliko metron käyttäminen mielestäsi helppoa?