Tuntuu että aikaa matkalta paluusta olisi jo moooonta
kuukautta, ehkä jopa vuosi, mutta eihän tässä ole vielä kulunut kun nelisen
viikkoa. Miten voikaan tuntua kaikki niin kaukaiselta!
No mutta, tänään ajattelin kirjoittaa alkumatkastamme.
Eli olimme matkalla 2 viikkoa. Lähdimme 19.12 aamulla ajamaan Helsinkiin,
lentokentälle. Lento lähti vasta iltapäivällä, joten ei tarvinnut nousta
sängystä kukonlaulun aikaan, joka oli mahtavaa.
Ihan vaan vinkkinä tähän väliin, ole ajoissa lähtöportilla, vaikka tuntuisi että aikaa on vielä paljon jäljellä. Kaikki muut olivat jo koneessa kun me saavuttiin portille...
Ja me oltiin juuri katsottu kellosta, että ei ole vielä mikään kiire!
Usein on tullut valittua
aamulento, jotta perillä olisi paljon aikaa vielä sille samalle päivälle. Nyt
jäi myös aikaa kohteessa jonkin verran kun kello on New Yorkissa 7 tuntia vähemmän kun täällä
kotona.
Lento kesti noin 9 tuntia, ja meni yllättävän kivuttomasti.
Mulle kun välillä, esimerkiksi Lontoon lento, 3h tuntuu tuskaisen pitkältä.
Meillä oli Finnairilta ostetut suorat lennot JFK:lle, ja
muutamia viikkoja ennen lähtöä tuli ilmoitus, että menomatkalla käytetään
toisen yhtiön konetta (kuten myös miehistöä). Finnairilta oli vain kaksi
lentoemäntää mukana lennolla. En halua kuulostaa nirppanokalta, mutta kyllä
ärsytti!
Olimme vartavasten halunneet Finnairin, ja viestissä
kerrottiin, että saadaan Espanjalainen kone!
Muutamia päiviä ennen lähtöä tuli uusi viesti, jossa
ilmoitettiin vielä koneen vaihtuneen johonkin toiseen, Portugalilaiseen
yhtiöön. Ymmärrän kyllä tilanteen Finnairin kannalta, mutta itseäni otti
päähän!
Lento meni nopeasti, koneen taso ei vastannut mielestäni Finnairin
koneita, mutta matka meni kuitenkin ihan mukavasti. Laskeutuessa mulle tuli
todella paha olo, mutta kyllä se siitä sitten parani jonotellessa
maahantulomuodollisuuksiin. Jonot olivat todella pitkät!!
Koin pientä ahdistusta noista maahantulomuodollisuuksista,
kun niistä on tehty jotenkin niin mörköjä. Etukäteen ajattelin että siellä
tentataan koko sukuhistoria, ja varallisuus ja kaikki mitä vaan voi
ihmiseltä kysyä, mutta lopulta se olikin melko leppoisaa keskustelua samalla
kun virkailija poimi sormenjäljet talteen jokaisesta sormesta. Hän myös heitti
(omasta mielestään hyviä) vitsejä!
Oli muuten hämmentävää kun törmäsin JFK:llä tuttuun
ihmiseen. Olimme ilmeisesti matkustaneet samalla koneella, mutta enpä kauheasti
ole ympärilleni katsellut, kun vasta jonottaessa törmättiin. No kyseessä oli
kuitenkin melko suuri kone!
Matka JFK:lta Manhattanille tuntui melkein ikuisuudelta.
Ehkä odotin niin paljon, tai jännitin, mutta tuntui siltä, kun taksi olisi
madellut kahtakymppiä.
Matkaan meni melkein tunti, ja olo oli koko taksimatkan
todella epätodellinen. Mutta mahtavin hetki oli se kun vihdoin näkyy tummuvassa
illassa Manhattanin valot. Jos olisin kehdannut, olisin kaivanut kameran
esille, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut taksissa alkaa räpsimään.
Ja olen
toisaalta tästä valinnasta onnellinen, sillä sain kokea sen kaiken ihan
oikeasti, omilla silmillä, eikä kameran linssin läpi, niin kuin moni muu hetki
on tullut koettua! Ihan mahtava tunne! <3
Tähän elokuvamaiseen tunteeseen voimme päättää tämän matkakertomuksen
ensimmäisen osan.
Oletko sinä saanut kokea tuon maagisen hetken, kun näet
ensimmäistä kertaa Manhattanin kirkkaat valot livenä? Sanoinkuvaamaton tunne,
eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti