Teen usein ruokaa ilman reseptiä. Katson kaapista mitä
löytyy, ja sovellan niistä ruokaa. Joskus jokin ruoka onnistuu hyvin, ja
myöhemmin harmittaa kun en ole kirjoittanut muistiin ohjetta.
No, siitä se ajatus sitten lähti. Kerään tänne blogiin niitä
onnistuneita reseptejä, ja toivottavasti samalla joku muunkin hyötyy
kokeiluistani.
Joskus ruokani pohjana on jokin oikea resepti, jota olen
soveltanut muistini pohjalta, ja lisännyt sekaan jotakin, joka on menossa pian
vanhaksi, ja on ollut pakko keksiä sille jokin käyttötarkoitus. Joskus ruoka on syntynyt ilman mitään ajatusta mikä on lopputulos (kokeilevaa keittiötä).
Tästä
keittiöstä ei kovin usein tule kahta saman makuista ruokaa… tai ehkä tämän
jälkeen tuleekin J
Siemennäkkileipä
Gluteeniton, Maidoton, Munaton
(mitat ovat ”noin” –mittoja)
¾ dl seesaminsiemeniä
¾ dl pellavansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
¾ dl Gluteenittomia tummia jauhoja
1,5 dl vettä
0,5 dl oliiviöljyä
Suolaa
-
sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa (ei
suola!)
-
kiehauta vesi kattilassa
-
kaada vesi ja öljy kuivien aineiden sekaan
-
sekoita tasaiseksi massaksi
-
painele uunipellille tasaiseksi levyksi
-
sirottele suola tasaisesti
-
paista 175° n. 1h
Siemenet voivat olla joitain muitakin. Nämä olivat meillä
kaapissa tällä kertaa. Jauhon määrää voi myös vähentää ja jyviä lisätä, niin
halutessaan.
Tämä leipä soveltuu myös vaihtoehdoksi sipsien tilalle.
Varoitus! Siemennäkkäri on niin hyvää ja koukuttavaa, että
tulee helposti syötyä liikaa. Muista kuitenkin, että tässä on kaloreita
melkoisesti, jos aiot puoli pellillistä syödä kerralla.
Leipomisonnea <3